Suomi tulee jälkijunassa asuntosijoittamisessa

Blogissa pureudutaan lyhyesti sijoittamisen periaatteisiin ja asuntosijoittamiseen.

Suomalaiset ovat kohtalaisen vaurasta kansaa, mutta jostakin syystä täällä tykätään istua varallisuuden päällä. Varallisuutta siis kertyy, mutta se ei juurikaan tuota mitään. Mikä tähän voisi olla syynä?

Tilanne: Suomessa moni ostaa nykyään ensiasunnon heti koulun päätteeksi, jotkut jopa ennen sitä. Rahaa myös säilötään säästötilille – pahan päivän varalle. Eikä siinä mitään väärää ole: hyvään taloudenpitoon kuuluukin pitää kohtuullisia puskureita. Mutta mutta...

Puskureiden loputon kasvattaminen voi johtaa "sijoitusanemiaan".

Ensimmäiseksi huomioitava tosiasia on, että nykyisin inflaatio syö rahan arvoa nopeammin, kuin säästötilin pikkuriikkinen korkotuotto ehtii kasvattaa säästöpottia. Pienessä säästöpuskurissa se ei ole ongelma, kun menetetyt summat ovat niin pieniä. Säästöjen tuoma mielenrauha ja jousto talouteen ovat suurempi lisäarvo.

Kun sitten säästöt vain paisuvat ja paisuvat, alkaa rahojen säilöminen ja lepuuttaminen säästötilillä arveluttamaan. Käykö siinä niin, että kerätyn säästöpotin menettämisen pelko kasvaa sitä mukaa kun potti kasvaa? Rahaa ei koskaan laiteta tuottamaan kunnolla, vaan osa sijoitetaan ehkä matalakorkoisiin rahastoihin, jos niihinkään. Huonoimmassa tapauksessa rahan makuuttamista jatketaan hamaan tappiin asti. 

Raha on hyvä laittaa töihin

Säästäväisyyteen on suomalaisessa kulttuurissa pitkät perinteet: vielä hetki sitten olimme hyvin köyhää kansaa. Ajat Ruotsin ja Venäjän alla eivät rikastuttaneet meitä. Olisiko nyt aika oikaista tilanne ja alkaa vaurastumaan? Pitäisikö laittaa raha töihin? 

Yksi hyvä tapa laittaa raha töihin on sijoittaa asuntoihin. 

Asuntosijoittajat voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:

  1. Sijoittaja ostaa uusia tai uudehkoja asuntoja ja jättää ne tyhjilleen. Asunnot myydään muutaman vuoden päästä voitolla.
  2. Sijoittaja ostaa huonokuntoisia asuntoja, remontoi ne ja myy remontin jälkeen voitolla. Tätä kutsutaan asuntojen "flippaamiseksi".
  3. Sijoittaja ostaa erilaisia asuntoja ja vuokraa niitä. Lainanlyhennykset ja muut kulut pyritään kattamaan vuokratuotoilla.

Asuntosijoittaminen on tutkitusti kannattavaa puuhaa, mutta silti hyvin harva suomalainen on lähtenyt asuntosijoittajaksi.

Sijoittaminen on aina riski - mutta sitä voi pienentää valmistautumalla

Vaikka asuntosijoittamisen kynnys on nykyään matala, se sisältää riskin - riskin menettää rahaa ja riskin voittaa rahaa. Riskin ottamisessa me suomalaiset emme ole erityisen kunnostautuneita, päinvastoin. Me kartamme riskejä. Kirjasta opitun tiedon ja käytäntöön soveltamisen välillä on pääkopassa iso kuilu. Mitä jos epäonnistunkin ja menetän rahaa?

Asuntosijoittamisesta on tarjolla paljon tietoa monessa eri muodossa ja siihen kannattaa perehtyä huolella ennen rahallisen sijoituksen tekemistä. Ennen aineiston laajamittaista kahlaamista läpi olisi kuitenkin hyvä tehdä päätös, että tekee ainakin yhden sijoituksen. Valtava tietopankki päässä ilman käytännön toimia ei tuota mitään, se on pikemminkin ajanhukkaa.

Jos tuottoisa asuntosijoittaminen kiinnostaa ja olet valmis tekemään omat kotiläksysi, esimerkiksi Flipkoti tarjoaa rajatulle määrälle ihmisiä mahdollisuuden sijoittaa yhdessä meidän kanssamme hyvän tuottopotentiaalin omaaviin kohteisiin. Näin sinulle avautuu mahdollisuus päästä pienemmällä summalla kiinni käytännön asuntosijoittamiseen hajautetulla riskillä. 

Mikäli asia kiinnostaa, niin ole Flipkodin tiimiin yhteyksissä. Katsotaan sinun tilanteeseesi sopiva malli lähteä asuntosijoittamisen mielenkiintoiseen maailmaan.

Tilaa asiantuntijamme paikalle ja tehdään unelmistasi totta.
Tai aloita keskustelu saman tien tästä - Whatsapp +358505504299

Ota Yhteytta